sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Lääkärissä

Erään kesäisen terveydenhoitajalla käynnin yhteydessä kerroin huoleni hoitsulle. Että olemme siis kohta vuoden yrittäneet tuloksetta. Hän ohjasi minut varaamaan ajan terveyskeskukseen, josta ohjataan sitten eteen päin. Näin tein.

Lääkäriaika oli pari viikkoa sitten. Käynnistä jäi kalseahko maku, sillä naislääkäri oli jotenkin kylmäkiskoinen. Aluksi esitti lyhyesti muutaman kysymyksen: kauanko yritystä takana, minkä ikäisenä kuukautiset alkoivat, kauanko kierto kestää jne. Seuraavaksi lääkäri suoritti tutkimuksen käsikopelolla, melko kovakouraisesti. Yleensä on kerrottu mitä tehdään ja mitä tapahtuu, mutta tämä lääkäri piut paut välitti potilaansa mahdollisista toiveista, suoritti vain sen minkä piti ilman turhia tarinointeja tai ennakkovaroituksia. Mielestäni kuitenkin, kun liikutaan noinkin henkilökohtaisilla alueilla, pitäisi jonkinlaista hienotunteisuutta osoittaa. Mutta anyway, kopeloinnin tulos; ulkoisesti kaikki ok.

Lopuksi hän kirjoitti lähetteen labraan, jossa minulta otettiin muutama putkilo verta. Tulokset lääkäri soitti myöhemmin; tuloksissa ei ollut mitään poikkeavaa. Kysyin, näkikö niistä, onko ovulaatio tapahtunut. Hän tarkisti arvot, ja sanoi ovulaation todennäköisesti tapahtuneen normaalisti (näytteenottopäivä oli kp 17). Lääkäri kirjoitti minulle lähetteen naistentautien poliklinikalle jatkotutkimuksia varten sekä miesystävälleni lähetteen tk:een spermanäytettä varten.

Olen hyvillä mielin siitä, että pyörä on nyt laitettu pyörimään, ja siitä, että nyt tapahtuu jotakin. Tuntuu, että nyt ongelmamme on ammattilaisten käsissä, (ja jos tiettyjä fyysisiä suorituksia ei lasketa) nyt saan itse vähän aikaa hengähtää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti