Uusi startti

Täällä on ollut aika tasaista tallaamista, kierron alkupäiväthän ovat tunnetusti melko tylsiä lapsentekoa ajatellen. Kp 8 on nyt meneillään ja uutta yritystä pikkuhiljaa aloiteltu. Aikainen lintu madon nappaa, vai miten se meni. Tässä kierrossa olen turvautunut yhteen vippaskonstiin, greippimehuun. Liekö sillä vaikutusta, mutta sama kai se on kokeilla. Vankkaa tieteellistä näyttöä sen toimivuudesta tuskin on, mutta en usko, että siitä haittaakaan on.

Viime aikoina olen kuullut melko monen tutun suusta kommentteja/vihjeitä/uteluja, jotka liittyvät lapsenhankintaan. Viimeksi tänään kummitätini vihjaili varsin selkeästi, kuinka "teidänkin alkaisi olla jo aika hankkia lapsi". Myös äidiltäni tulee aika-ajoin vihjauksia vauvasta. Vieraammat henkilöt saattavat karskisti kysyä: "No, koskas teille tulee tommonen?" (kuten vasta eräissä juhlissa saimme kuulla, paikalla oli pieni vauveli). Siinä sitten yritän hymistä jotakin ympäripyöreää ja yritän ohittaa tilanteen pikaisesti. Eivät ne kysymykset ja utelut minua ole kuitenkaan koskaan loukanneet, ei niitä kukaan ole pahalla sanonut. Sitten voisi ehkä kirpaista, jos yritystä olisi takana reilusti pidempään.

Tällä hetkellä minulla ei siis ole vauvauteluihin muuta kuin eioota, mutta toivon niin kovasti, että joku päivä saan vastata esimerkiksi äidilleni, että "sinusta taitaa tulla mummi" (hänestä tulisikin ihana sellainen). Sitä päivää odotellessa... Jatkamme yritystä.

Kp 1

Niinhän siinä kävi, kuten merkit viittasivat (ks. edellinen postaus). Kyllä kroppa tietää. Minulla finnien puskeminen kasvoihin on ihan satavarma merkki naistenpäivien alkamisesta, ei tarvitse epäillä mitään eikä varsinkaan haaveilla mistään. Oikeastaan on aika hyvä juttu, että kehoni antaa niin selkeitä viestejä menkkojen alkamisesta, ei tarvitse pettyä kovin pahasti (joopa joo).

Sitä en kiellä etteikö olisi harmittanut ihan vietävästi (suom. vituttanut) kun aamulla huomasin menkkojen alkaneen. Pahaltahan se tuntuu, mitä useamman kerran on yritetty lasta saada alulle. Olin muuten aiemmin laskenut yrityskierrot väärin, nyt meillä alkaakin "vasta" 9. yk. Väkisinkin sitä miettii, että: "Mitä vikaa minussa on?" Se on tiedossa, että miesystäväni simpoissa ei ole vikaa. Paineet siis kohdistuvat enemmän minuun, omasta mielestäni.

Tämä pettymys tuntuu ehkä edellisiä pahemmalta, koska nyt olin kuvitellut ehkä mahdollisuuksiamme paremmiksi, koska onnistuin saamaan sen plussan ovistikkuun. Aivan kuin sen faktan olisi pitänyt siivittää meidät toivottuun tavoitteeseen. Nyt tuntuu, että se testitikku petti meidät.

Kunnon hikijumppa takana, mitähän seuraavaksi keksisi, että saisi purkaa tätä pettymyksen oloa? ...Niin, ja illalla korkkaan kyllä punaviinipullon!

Odottelua

Odottavan aika on pitkä. Kp 27 ja mitä suuremmaksi kp:t käyvät, sitä enemmän aika tuntuu matelevan. Jotkut kutsuvat näitä päiviä piinapäiviksi. Ehkä vähän yläkanttiin osuva ilmaus omalla kohdallani. Tai en tiedä. Kaipa se sitten on piinallista kun malttamattomana odottaa jotakin tapahtuvan, suuntaan tai toiseen, mielellään siihen toiseen.

Mahdollisia raskausoireita kyttäilin silloin kun yritys oli melko alussa, mutta jossakin vaiheessa luovuin siitä. Siinä määrin kun se on mahdollista.. Yritän olla mahdollisimman realisti tässä asiassa, jotten tippuisi kovin korkealta. Mikään himotestaaja en myöskään ole, ainoastaan yhden raskaustestin olen elämässäni tehnyt. Turhaan senkin. Viime kierrossa tein ihka ensimmäiset ovulaatiotestit, ja olihan se huikea juttu kun kahden negan jälkeen sain ovulaatioplussan. En olisi uskonut kuinka iloiseksi se teki minut. Päällimmäinen ajatus oli: "Se (kroppani) toimii sittenkin!" .

Tai onhan se ollut tiedossa, että kroppa toimii...mitä tulee menkkoihin. Ehkäisypillereitä en ole syönyt vuosiin ja menkat tulevat aina ajallaan. Kp:t on 26-30. Jossakin mieleni sopukoissa kuitenkin aavistelin, että tässä raskautumisasiassa kroppani ei enää kuljekaan niin kuin juna (vaikken aivan uskonutkaan, että kuukausikaupalla saisi esikoista yrittää). Siksipä plussan ilmestyminen ovulaatiotestiin oli aivan mahtava juttu.

Tämänhetkisiä tuntemuksia:

• Menkat tulossa selvästikin. Naama kukkii, leuka pahin ongelmakohta.
• Vatsa on ollut kovana jo muutaman päivän. Tätä en ole ennen huomannut, mutta googlaamalla selvisi, että se on normaalia ennen menkkoja.
• Olo on kuin katujyrän alle jääneellä, vähän kuin krapulassa. Nukun melko levottomasti ennen kuukautisten alkua.
• Rintavarustus aavistuksen verran herkkä, kuten aina ennen "niiden" alkua.

 

Aloitus

Pitkään on pyörinyt mielessä tämä blogin aloitus ja tänään se viimein tapahtui. Halusin alkaa kirjoittaa blogia, koska ajatukseni tarvitsevat jonkin väylän tulla ulos. Vauvahaaveeni ovat niin salaisia, että ainoastaan miesystäväni tietää niistä, projektin toinen tärkeä osapuoli. Ystävilleni tai perheelleni en ole puhunut halaistua sanaa yrittämisestä tai ylipäätään vauvoista enkä puhukaan, kuin vasta jos - KUN olen joskus 12. raskausviikolla.

Mutta se raskautuminen ei olekaan niin helppoa, mitä aluksi luulin. Tässä on nyt tahkottu yhteensä kohta noin vuoden verran, 9. yk taitaa olla menossa. Välillä yrityskuukausien määrä harmittaa, mutta pääosin olotila on positiivisen kärsivällinen ja luottavainen (vielä).

Sen lisäksi, että blogi on minulle avautumisväylä, se toimii itselleni muistinvirkistäjänä. Kirjoittelen silloin kun siltä tuntuu, suorituspaineita kirjoittamisesta en ota. Pääasiassa kirjoitan itselleni ja itseäni varten, mutta jos tänne joku lukija eksyy, niin tervetuloa. Kommentteja ja mielipiteitäkin otetaan mielihyvin vastaan.