Joulutauolle

Back to square one, again. Sieltä ne taas tulivat. Ei sikiä tämä rouva sitten millään. Nyt on onneksi joulutauko edessä, lomaa töistä ja etenkin tästä vauvaprojektista! Seuraavan kerran menen klinikalle vasta tammikuun lopussa, jolloin aletaan tutkia niitä ultrakuvassa tehtyjä löydöksiä. Vasta sen jälkeen voidaan tehdä kolmas inseminaatio.

Jotenkin lohdullistakin ajatella, että hoitojen määrä on rajallinen. Ei tarvitse taistella tuulimyllyjä vastaan loputtomuuksiin, vaan tämä uuvuttava yritys tulee joskus tiensä päähän. Inseminaatioita tehdään ainakin täällä meillä kolme kertaa, sitten siirrytään ilmeisesti ivf-hoitoihin. Niiden lukumäärää en tiedä, olisiko pari? Yksityiselle emme ole aikeissa siirtyä. Nämä julkisen puolen avut kokeillaan, ja jos niistä ei tärppää, niin sitten saa olla tärppäämättä. Siinä tapauksessa minusta tulee huoleton, itsekäs ulkomaanmatkaaja, kuten aiemmassa postauksessani uhosin.

Korttiketutus

Nyt on taas se aika vuodesta kun postilaatikkoon alkaa tipahdella toisten ipanoiden naamatauluilla varustetut joulukortit. Ehkä sen ensimmäisen kortin vielä ymmärtää, siis silloin kun lapsi on vielä alle yksivuotias vauva. Mutta siihen ei ymmärrykseni enää riitäkään, kun korteissa komeilee jo kohta kouluikäisiä kakaroita. En minä niitä ainakaan halua, mieluummin ihastelisin jotakin kaunista jouluista kuvaa. Onhan se oma mukula tietysti maailman ihanin ja nätein, mutta järki käteen, kiitos.

Tämä purkaushan ei sitten millään tavalla liittynyt lapsettomuuteemme.

Soutaa, huopaa

Kyllä ihmismieli on sairas. Tajusin juuri, että olen viime aikoina miettinyt todella paljon sitä, että se ei ehkä olisikaan katastrofi, jos emme ikinä lapsia saisikaan. Lapsettomana pariskuntana meillä olisi mahdollisuus matkustaa vaikka joka vuosi parikin kertaa ulkomaille. Koti olisi rauhallinen ja siisti, ei lasten mekastusta eikä sotkuja. Voisi elää ihanan itsekästä ja huoletontakin elämää. Oi kuinka paljon lapset toisivatkaan mukanaan huolia ja unettomia öitä.

Mitäpä sitä valehtelemaan, näitä mietteitä minä olen viime aikoina mielessäni pyöritellyt. Toivottavasti minua ei polteta roviolla niiden tai ailahtelevaisuuteni vuoksi.

Tilannepäivitys

Clomeja syöty kp 3-7, puregonia pistetty kp 8 ja 9. Tänään käyty kp 10 ultrassa, myös puregonia piikitetty. Huomenna vielä yksi piikitys. Perjantaina mies toimittaa simppanesteen labraan. Minä suuntaan polille myöhemmin, jolloin laitetaan irrotuspiikki ja tehdään inseminaatio. Pakko tehdä näin, koska sunnuntaina kp 14 poli on kiinni ja maanantaina inseminaatio olisi jo myöhäistä tehdä. On muutes melkoinen tahti, kaksi inseminaatiota samassa kuussa!

Lääkärini näki tänäänkin ultrassa kohdun takana alueita, joita ei tunnistanut. Eivät kuulemma välttämättä ole myoomia eivätkä endometrioosia. Hieman kummasteli löydöksiään. Ne on nähty jo aiemmin yksistään, nyt ne näkyivät ultrassa yhtäaikaa. Lääkäri sanoi, että ennen kuin tehdään kolmas inseminaatio, on tutkittava tarkemmin, mitä ultrassa näkyvät alueet ovat. Hän myös totesi, että "Jos ne olisivat jotakin pahaa, ne olisivat kasvaneet, mutta ne eivät ole kasvaneet."

Näköjään laskin kaiken toivoni ensimmäiseen inseminaatioon, kun tähän toiseen ei tunnu jääneen toivon ripettäkään. Tuntuu kyllä niin turhalta lähteä taas haaristelemaan polille perjantaina.
 

Kohti toista inseminaatiota

Ja niinhän se kroppa toimi, aivan kuin sillä olisi kello kaulassa. Kierto kesti tasan 28 päivää, kuten yleensäkin. Odotukset olivat viime kierrossa ehkä korkeammalla kuin ennen, olimmehan sentään ammattilaisten käsissä. Toisaalta taas takaraivossa jyskytti, että miksi se nyt onnistuisi, kun ei ennenkään. Pettymys oli kuitenkin tuntuva, sitä ei voi kieltää. Itkuja ei sentään tarvinnut tirautella, kaipa tähän on jo jotenkin turtunut.

Soitin poliklinikalle ja varasin ajan kp 10 ultraan. Clomeja popsitaan jälleen ja myöhemmin piikitellään. Pikkujoulukausi on kuumimmillaan ja kaikki joudun jättämään väliin. Kuivin suin en viitsi katsella kanssajuhlijoita, ja hoitojakson aikana tuntuisi melko härskiltä alkaa kittaamaan minkään sortin alkoholijuomia humalamielessä.

Onneksi poliklinikka on jouluna kiinni. Jos nytkään ei tärppää, voi joulukuu olla tuikitarpeellinen levähdyskuukausi. Tauolle koko pas*a.

1. inseminaatio

Tänään sain erittäin rivakkaa palvelua julkisen puolen naisten poliklinikalla. Ei voi valittaa sitten millään. Töistäkään ei tarvinnut kuin piipahtaa poissa, koska ensinnäkin pääsin sisään parin minuutin odottelun jälkeen ja toiseksi itse inseminaatio-operaatio oli hyvin pikainen toimitus. Housut veks ja tuolille, pikainen ultraus, katetri, siittiöiden ruiskutus, ylös tuolilta, pöksyt jalkaan ja takaisin töihin. Hoitajan kanssa naureskeltiinkin, että olipas se helppoa (vrt. luonnollinen "siemennys").

Minulle tuli yllätyksenä, kuinka nopeasti kaikki kävi. Edes operaation jälkeen ei tarvinnut jäädä makoilemaan, se on kuulemma "vanhanaikaista". Tämän kertoi kokenut hoitaja, jolta lääkäri kysyi, "Jäädäänkö nykyään makoilemaan ruiskutuksen jälkeen, vai?" Pikkupikku varjon tämänpäiväiseen toi juurikin tuo lääkärin kysymys. Ei ilmeisesti ole vähään aikaan inseminaatioita kyseinen lääkäri tehnyt. Täytyy toivoa, että hän muuten osasi asiansa, ruiskutti siittiöt oikeaan osoitteeseen jne. Hän ei siis ole se "vakkarilääkärini".

Fiilikset ovat hyvät ja rauhalliset. Nyt vain sitten odotellaan. Testin tekoon on aikaa ainakin se 14 päivää. Huijakkaa.

Inseminaatiofaktaa

Eilen laitoin tällä erää viimeisen pistoksen, pregnylin. Huomenna on jännittävä päivä, ihka ensimmäinen inseminaatio. Alla pieni tietoisku terveyskirjasto.fi:n sivuilta (ao. kohdat koskevat hoitomuotoa, joka meidän tapauksessa tehdään):

"Inseminaatio ("keinosiemennys", IUI) tarkoittaa siittiöiden ruiskutusta kohtuonteloon. Inseminaatiohoitoja tehdään Suomessa vuosittain useita tuhansia."

"Selittämättömässä lapsettomuudessa yhdistetään inseminaatiohoitoon usein munarakkulan kypsytyshoito. Hoidon edellytys on siis munarakkulan normaali kypsyminen (omassa kuukautiskierrossa tai lääkehoidon avulla) ja riittävä määrä liikkuvia siittiöitä. Koska hedelmöitys tapahtuu munanjohtimessa, ainakin toisen munanjohtimen täytyy olla terve."

"Jos käytetään gonadotropiinihormonihoitoja, inseminaation ajoitus tapahtuu kaikututkimuksen perusteella, ja inseminaatio tehdään 24–42 tuntia ovulaation käynnistävän pistoksen jälkeen."

"Mies toimittaa tuoreen siemennestenäytteen laboratorioon inseminaatiopäivänä. Ennen inseminaatiota sperma pestään. Pesun tarkoituksena on erottaa parhaiten liikkuvat siittiöt muista soluista ja liikkumattomista sekä kuolleista siittiöistä. Pestyt siittiöt ruiskutetaan kohtuonteloon ohuella muovikaterilla. Itse toimenpide kestää vain muutaman minuutin, eikä vaadi seurantaa poliklinikalla.
Onnistumistulos riippuu eniten siemennesteen laadusta. Oikealla ajoituksella on myös merkitystä. Naisen iän lisääntyessä onnistumistulos heikkenee. Onnistumisprosentti on noin 10–15 % hoitokiertoa kohden alle 37-vuotiailla. Hoitoja voidaan toistaa 3–4 kertaa."
 

Kontrolliultra

Ultrassa käyty. Molemmilla puolilla möllötteli hyvin kasvaneet munarakkulat. Johtofollikkeli oli ilmeisesti kooltaan 17 mm. Tänään täytyi laittaa vielä yksi puregon-pistos, vaikka lääkäri sanoikin munasolujen kasvaneen jo hienosti. Tällä kerralla oli eri lääkäri, vähemmän tietoinen inseminaatiohoidosta, mutta hän tarkisti puhelimitse muutamia asioita toiselta lääkäriltä. "Uusi" lääkäri katsoi kuvassa näkyvää aluetta, jota vakkarilääkäri veikkasi myoomaksi, ja puheli ääneen, että voisiko se olla endometrioosia. Kysyi, onko minulla ollut kuukatiskipuja. -No, onhan minulla ollut. Sehän tästä vielä puuttuisi, että se olisi endometrioosia. Tarkkaan en tiedä mitä se tarkoittaa, mutta sen tiedän ettei ainakaan hyvää!

Lauantai-iltana otan pregnyl-pistoksen, jonka tehtävänä on irroittaa munasolu. Maanantaiaamuna mieheni toimittaa siemennesteen laboratorioon, jossa se pestään. Siitä parin tunnin päästä minä tulen klinikalle ja siemenneste ruiskutetaan kohtuuni. Eläköön luonnollisuus!

Aiemmin mainitsin pienestä turvotuksen tunteesta munasarjoissa. Ei sitä kauaa kestänyt, tällä hetkellä olotila on täysin normaali. Ei uskoisi, että viime päivät on tullut vedettyä kaikenmaailman lääkkeitä ja hormooneja. Maanantai kutkuttaa, maltankohan odottaa.

Piikki lihassa

Tänään tuikkasin ensimmäisen puregon-annoksen itseeni, huomenna toinen samanlainen. Melkoinen operaatio oli laittaa piikki toimintakuntoon, mutta ohjeita seuraamalla homma sujui hyvin. Polilla harjoiteltiin hoitajan kanssa piikin laittoa keittosuolalla, mutta jännitti siltikin etukäteen, onnistuuko piikittäminen. Kyseinen lääke on nimittäin aika arvokas tuhlattavaksi, n. 140€! Siitä saa kela-korvauksen, mutta silti. Siihen vielä n. 60€ clomifenit. Ei ihme, että tilit eivät ehdi nähdä toisiaan. Toivottavasti kyseisiä lääkkeitä ei tarvitse ostaa useasti...

Onhan tämä lapsettomuus melkoinen piikki lihassani, mutta en usko, että olen valmis kovin pitkällisiin hedelmöityshoitoihin. Jos lasta ei kuulu kohtuullisessa ajassa, on ehkä parempi antaa asian olla. Tältä ainakin tällä hetkellä tuntuu. Näihin ajatuksiin vaikuttaa varmastikin se, että tunsin tänään oloni tosi hölmöksi piikitellessäni itseäni. Kyllä siitä hommasta on luonnollisuus kaukana! Kuten aiemmin kirjoitinkin, jälleen tuli mieleen -onko mitään järkeä kapinoida luonnon tahtoa vastaan? Kai sen lapsen pitäisi tulla ihan luonnostaan, jos se on tullakseen.

No joka tapauksessa, torstaina ultrassa nähdään, ovatko lääkkeet tepsineet.

Tällaisia ajatuksia tänään.

1. clomikierto

Kävin keskiviikkona jälleen paikassa, josta taitaa tulla varsin tuttu lähiaikoina - naisten poliklinikalla. Lääkäri ultrasi ja tarkisti, että esteitä hoidon aloittamiselle ei ole. Viimekäynnillähän löytyi kysta ja myooma, mutta nyt kysta oli poistunut. Myoomasta ei ole haittaa hoidoissa. Niiden puolesta hoito siis voitaisiin aloittaa.

Ongelma olikin tulla siitä, että aluksi ei meinannut löytyä lääkäriä 10. kiertopäivälle, jolloin täytyy käydä ultrassa. Lääkäri kerkesi jo sanoakin, että "Joudumme ilmeisesti siirtämään hoidon seuraavaan kiertoon.". Minä sitten varovaisesti vielä kysäisin, että "Eikö se tosiaankaan ole mahdollista tässä kierrossa?" Se oli hyvä liikku, sillä lääkäri pyysi hoitajan käymään tarkistamassa vielä varmuuden vuoksi varauslistan. Kohta hoitaja palasikin hyvien uutisten kera, sain peruutusajan. Tuuri oli todellakin myötä ja ensimmäinen hoitokerta on nyt käsillä!

Olen napsinut kp 3 lähtien clomifeneja 2 kpl kerran päivässä. Tätä kestää kp 7 asti. Kp 8 pistän puregon-piikin. Clomifeneilla on tehtävänä kypsyttää munasoluja, kuten myös puregonilla.Tällä hetkellä, kolmen clomiannoksen jälkeen, olen tuntevinani pientä "toimintaa" munasarjoissa. Jotakin turvotuksen tapaista.

Ilmeisesti ultrat eivät jää pelkästään kp 10 tehtävään ultraan, vaan niissä täytyy rampata useamminkin. Tämä on todella ongelmallista työni kannalta. Meidän alalla töistä "poissa piipahtaminen" ei tapahdu ihan noin vain, vaan aiheuttaa aina melkoisia järjestelyitä. En ole halunnut esimiehelleni mitään mainita hoidoista, vaikkakin se varmaan helpottaisi asiaa. Koen kuitenkin, että itselleni se aiheuttaisi lisäpaineita. Esimieheni pystyisi kyllä hetkessä googlaamaan lääkärintodistuksessa olevan koodin perusteella, minkä vuoksi kävin lääkärissä.  Tiedä vaikka olisi sen jo tehnytkin.

Olotila on, voisiko sanoa, valpas. Ei varsinaisesti toiveikas, mutta sellainen "tuntosarvet ylhäällä" ja utelias. Uutta boostia kyllä antoi tämä ensimmäinen ihkaoikea hoitokerta.

Operaziooni

Aukiolotutkimus takana. Huh, melko sekavat tuntemukset tällä hetkellä koko projektista!

Itse tutkimus meni paremmin kuin hyvin. Kuten aiemmin totesinkin, kipukynnykseni on korkea ja nyt se tuli jälleen todistettua. Olin ottanut aamulla 2x400 ibumaxia, sekin vaikutti varmaan osaltaan siihen, että kestin tutkimuksen niin hyvin. Hoitaja ja lääkäri varoittelivat etukäteen, että tulee varmaan käymään kipeää. Tutkimuksen aikana hoitaja kysyi moneen otteeseen, miltä tuntuu ja käykö kipeää. Hän totesi minun vaikuttavan todella rauhalliselta kun en ole yhtään liikahtanut tai päästänyt ääntäkään. Lääkärikin sanoi, että minulla on todella hyvä sietokyky.

Rauhallinen olinkin, koska tutkimus ei tuntunut YHTÄÄN kivuliaalta. Ainoastaan pientä epämiellyttävyyden tunnetta, kuukautiskipua muistuttavaa, tuntui silloin, kun lääkäri "pumppasi" ilmaa munatorviin. Operaatiohan siis eteni siten, että aluksi tehtiin pesu, sitten vuorotellen munatorviin laitettiin ilmaa ja suolaliuosta. Samalla lääkäri katsoi uä-kuvasta, liikkuuko neste, tästä syystä tutkimuksen aikana piti pysyä liikkumattomana. Tutkimuksen jälkeen tuli aivan hitusen vuotoa ja tutkimuksessa käytettyjä nesteitä ulos, suoja oli siis tarpeen. Lopuksi hoitaja antoi antibiootteja mahdollisten tulehdusten ennaltaehkäisemiseksi.

Palvelu oli kiitettävää, sekä hoitaja että lääkäri välittävän oloisia, "lämpimiä" hoitoalan ammattilaisia. Siitä olen tyytyväinen. Tyytyväinen voin olla myös siitä, että nyt on konkreettinen suunnitelma jatkolle. Seuraavassa kierrossa JO mahdollisesti voidaan aloittaa INSEMINAATIOHOITO. Ja siitäkös minä olenkin nyt kauhistuneen järkyttynyt ja samalla odottavan innostunut! Ikäkuun päivänä en olisi uskonut, että tässä lapsiprojektissa joudutaan näin pitkälle menemään. Inseminaatiohoito sananakin jo kuulostaa siltä, että se koskee aivan joitakin muita kuin meitä. Mutta tässä sitä nyt ollaan. Samalla mielessä myllertää myös ajatus: Kannattaako väkisin taistella luonnon tahtoa vastaan? Toisaalta ajatuksissa siintää myös varovainen mielikuva siitä, mitä mahdollisesti onnistuneen hoidon lopputuloksena saattaisi syntyä.

Varsinainen tulos tänään oli se, että vasemmalla puolella munatorvi on auki. Oikealla puolellakin se on lääkärin mukaan auki, mutta virtaus oli vaan hitaampaa kuin toisella puolella. Lisäksi kohdun takaa löytyi yksi myooma (täytyy googlata lisätietoa) ja kystastakin se mainitsi sanelussa (vaarattomia ilmeisesti molemmat). Kirjallisesta raportista selviää sitten tarkemmat yksityiskohdat. Sain reseptit clomifeniin ja puregoniin, molempien tarkoitus on kypsyttää munasoluja. Seuraavaksi menetellään siten, että kuukautisten alettua soitan polille ja varaan ajan pisto-opetukseen (Puregon), samalla varmistetaan, että minulle löytyy hoitojakson ajaksi hoitajat ja lääkärit. Sitten ei muuta kuin lääkekuurille, piikittelemään ja sitä rataa. Itsellekin koko kuvio on vielä vieras... Katsotaan lähteekö rumba käyntiin tämän vuoden puolella. Jännää.

Polille päin

Jopas siitä on vierähtänyt aikaa kun viimeksi täällä kirjoittelin. Tällä hetkellä tilanne on se, että odottelen pääsyä munatorvien aukiolotutkimukseen. Aika on ensi viikolla ja hieman jännittää, koska olen mennyt lukemaan "kauhukertomuksia" kyseisestä operaatiosta. Polin virkailija kehoittikin ottamaan särkylääkettä reippaasti aamulla. Minulla on korkea kipukynnys, mutta ainahan se tuntematon jollakin tavalla pelottaa/jännittää.

Fiilikset tällä hetkellä lapsettomuuden suhteen: Odotukset eivät ole tulevaisuuden suhteen korkealla. Vaikka ikää on vain himpun verran yli kolmekymmentä, silti ajattelen jo olevani "vanha äiti", jos raskaudun joku päivä. Unelmissani on kuitenkin ollut kaksi lasta, kakkosen kohdalla tuntisin varmaan olevani jo ihan "dino äiti". Juuri em. syystä en ajattele lopullisen lapsettomuuden olevan katastrofi. Jos emme onnistu saamaan lasta enää alulle, niin on varmaan tarkoitettu.

Odotukset ovat alhaalla senkin vuoksi, että olen pettynyt kunnalliseen terveydenhoitoon, etenkin siis lapsettomuuden hoitoon. Palvelu on ERITTÄIN hidasta. Vajaa vuosi sitten aloitettiin tämä tutkimusprosessi julkisella puolella, ja mitä sen aikana on saatu aikaan: naisen ulkoinen tutkimus, ultraäänikuvaus, verikokeet, ja mieheltä simppanäyte. Tuntuu, että tämä on ollut sellaista räpellystä ja ajan peluuta. Missä toiminta ja todelliset toimenpiteet? Nyt keskiviikkona oikeasti tapahtuu jotakin. Toivotaan, että siitä löytyy meille apu.

Kesälomalla muutkin kuin minä

Soitin polille varatakseni munatorvien aukiolotutkimukseen ajan. Elokuussa tarttis kuulemma vasta soitella, nyt lääkäri oli jo lomilla. Kukaan muu ei osaa tehdä juuri kyseistä asiaa, ja hoitaja myönsikin, että he ovat tästä lekurista riippuvaisia.

Ketutti ihan vietävästi, ja pienen pieni itkukin puhelun jälkeen pääsi. Ihan vaan sen takia, että suomalainen terveyspalvelujärjestelmä on aivan p**seestä.

Päivitystä

Täällä jälleen pitkästä aikaa. Ei ole vaan hirveästi ollut intoa kirjoitella. Pitkään yrittäneet ja siihen leipääntyneet kyllä varmaan ymmärtävät miksi. Jos mitään ei tapahdu, motivaatio katoaa.

Pientä päivitystä tilanteeseen: Miekkonen siis viimein kävi siemennesteanalyysissä, ja tulos oli se, että kaikki on ok niiltä osin. Pallo heitettiin minulle; minun piti ilmoittaa kun menkat alkavat, niin minulle varataan aika munatorvien aukiolotutkimukseen. No, nehän tuli ja meni, mutta työkiireiden (ja olemattoman motivaation) vuoksi aika jäi viime kuussa varaamatta. Tässä kuussa skarppaan.

Pikkuhiljaa vauvahaaveet alkavat hiipua ja niiden toteutuminen tuntua entistä epätodennäköisemmältä. Varasuunnitelmat ovat olemassa, ei se ehkä maailmanloppu ole, jos me ei vauvaa saadakaan.

Ahdistus

Aurinko paistaa ulkona, kevätsää kauneimmillaan. Mieli onkin sitten ihan toista maata. Viime aikoina on käynyt mielessä, että pitäisiköhän lopettaa koko yritysprojekti. Yksin sitä on hankala toteuttaa. Mieheni on viime kuukausina ollut yhä oikukkaampi ovulaation aikoihin (kenellä tässä on kuukautiskierto?!?), hän on toistuvasti luistanut petipuuhista juuri niinä "kriittisinä" päivinä, kehittänyt riitaa tai muuta vastaavaa, ettei tarvitse ryhtyä hommiin. Asiallisesti ja suoraan hän ei ole minulle sanonut, että hän ei lasta halua, mutta pakko kai se on minunkin toisen teoista päätellen osata luovuttaa. On tästä yritetty puhuakin, mutta ratkaisevina päivinä kaikki käydyt järkevät keskustelut unohtuvat.

Olen tämän asian kanssa aika yksin, siksi avaudun siitä tänne. Tuntuu, että kaikilla miehet ovat ihan sata lasissa hommassa mukana. Olenko ainoa, joka yrittää taistella tuulimyllyjä vastaan? Ihmetyttää, miksi mies alunperin halusi alkaa yrittämään, kun nyt tuntuu kelkka kääntyneen. Ajatukseni ovat aika sekavia, varmaan kirjoituksestanikin sen huomaa. Normaalisti ajattelisin, että "nou hätä, kyllä tämä tästä ajan kanssa", mutta siinäpä se, biologinen kello tikittää eikä aikaa ole tuhlattavaksi tässä asiassa.

Progesteroniarvo

Kävin tammikuussa antamassa verinäytteen progesteroniarvon selville saamiseksi. Tuloksia ei kuulunut, joten soitin tällä viikolla polille. Arvo oli 29,6. Yritin googlailla, mitä se tarkoittaa, mutta en tullut juurikaan viisaammaksi. Jos jollakin on tietoa asiasta, sen saa kertoa. Eli verikoe otettiin siis kiertopäivänä 22 ja sen tarkoitus oli selvittää, onko ovulaatio tapahtunut.

Syy siihen, miksi tuloksia ei tullut minulle asti, on se, että he odottavat polilla mieheni toimittavan sen pirun siemennestenäytteen labraan. Vasta sen jälkeen lääkäri kirjoittaa selvityksen tuloksista ja ilmeisesti jatkotoimenpiteistä. Koko tutkimusprosessi on nyt siis jumittanut tähän näytteen odotteluun! Vaikealta tuntuu näytteen antaminen ja sen toimittaminen, suunnilleen joulukuusta asti olen yrittänyt hienovaraisesti patistaa. Viime aikoina vähemmän hienovaraisesti. Olen miettinyt syitä, miksi se tuntuu niin vaikealta, mutta pitäisi varmaan olla mies, jotta keksisin siihen vastauksen.

Hiljaista on

Täällä vietetään vauvaprojektin suhteen hiljaiseloa. Ihan totaalista sellaista. Kirjoittelinkin jo syksyllä ongelmistamme, mitä tulee käytännön puuhien suorittamiseen. Makkarissamme ei ole muuta toimintaa kuin nukkuminen. Yrittämistä on jatkunut tuloksettomana jo niin kauan, että molemmilla on mennyt maku koko hommasta. Miekkosella varmaan jopa enemmän. Minua sentään on jotenkin jaksanut motivoida toivonrippeet, mitä jäljellä vielä on. Pyhästä hengestä tässä tuskin raskaudutaan (vaikka siinä yhdessä satukirjassa Maria-nimiselle tädille niin tapahtuikin), joten aika matalaksi tämä ongelma mielen vetää.

Tutkimuksetkin junnaavat paikallaan, koska mies ei ole toimittanut siemennestenäytettään poliklinikalle. Jatkotoimenpiteisiin ryhdytään vasta kun se on tutkittu. Olen yrittänyt asiassa hoputtaa, mutta minkäs teet kun toisella motivaatio on nolla, ellei jopa miinuksella. Että tällaista tänne. Jippii.

Uusi vuosi...

...On alkanut hyvinkin kiireisissä merkeissä. Kiireet liittyvät suureen muutokseen elämässäni, josta ei kuitenkaan sen enempää, jotta anonymiteetti säilyy. :) Blogimaailmassa en ole ehtinyt juuri käymään, saati kirjoittamaan mitään.

Yritysrintamalla jatketaan samoissa merkeissä kuin aiemminkin. Tänään on kp 3, luultavasti. Vaiko sittenkin kp 1? Nimittäin tänä aamuna alkoi runsaampi vuoto, järkyttävien kipujen saattelemana. Pari edellistä päivää oli pientä tiputtelua. Eipä ole aiemmin tarvinnut sairauslomaa ottaa kuukautiskipujen vuoksi, mutta tänään täytyi. Herättyäni aamulla vatsa alkoi äkillisesti kipeytyä, väri alkoi paeta kasvoilta, alkoi pyörryttää ja oksettaa. Olotila helpottui aamupäivän aikana ja toivotaan, että kipu ei palaakaan. Vähän kieltämättä huolestuttaa, mistä noin äkillinen kova kipu johtuu? Tuleeko minulla olemaan jatkossakin kerran kuussa tuollainen kipukohtaus? Ei tahtois.