Joulu

Jouluaatto on takanapäin, mutta loma onneksi jatkuu. Minun joulussa parasta oli yhdessäolo rakkaimpieni kanssa ja tietysti joulupöydän antimet. Vuosi vuodelta jouluruoka maistuu aina vaan paremmalta, tänäkin vuonna vedin melkoiset ähkyolotilat muutamaan kertaan. Huh huh. Kilttikin olin ilmeisesti kuluneena vuonna ollut, kun pukki muisti minua hyvillä lahjoilla. "Muutama" paketeista tosin saattoi olla itsehankkimia...

Yritysrintamalle ei kuulu mitään erityistä. Naistenpäivien pitäisi alkaa muutaman päivän sisällä. Olotilani on rauhallinen ja malttavainen. Erään vauvaprojektiin liittymättömän vast´ikään tapahtuneen asian vuoksi mielialani on erittäin hyvä, sitä ei pysty oikein mikään asia nyt laskemaan. Hyvillä mielin siis kohti Uutta Vuotta!

Ovulaatiobongailua

Ovulaatio on jälleen päällänsä. Ei tarvinnut juurikaan arvailla, sillä olen tässä kierrossa tikuttanut aluksi päivittäin yhdellä liuskatestillä, ja viimeiset pari päivää lisäksi clearbluen digitaalisella. Ajattelin, että eipähän pääse pirulainen ainakaan livahtamaan ohi huomaamatta. Eilen sain elämäni ensimmäiseen liuskatestiin erittäin vahvan viivan, vahvemman kuin kontrolliviiva, ja kohta tupsahti hymynaama toiseen tikkuun. Jälleen kuvaviesti miekkoselle töihin, ja siitä parin tunnin päästä olimmekin itse asiassa.

Viimekuisesta poliklinikkakäynnistä ei ole ollut muita seuraamuksia kuin tänään postilaatikkoon sujahtanut lasku, 27.40€. Aikaa "progesteronihormoonitason testaukseen" en ole saanut varattua enkä ehkä tässä kuussa varaakkaan. 22. kiertopäivä nimittäin sattuu jouluaatolle, tuskinpa olen silloin asioimassa klinikalla, joka varmaan on tuolloin kiinnikin. Taidan jättää asian suosiolla ensi vuoteen.

Polilla

Aika naistentautien poliklinikalle oli tänään. Lääkäri haastatteli minua lyhyesti aluksi, suoritti sitten peruskopeloinnit ja lopuksi ultrasi kohdun. Käynnillä vahvistettiin asia, mikä terveyskeskuksessakin todettiin, eli ulkonaista syytä lapsettomuudelle ei ole. Polin lääkäri tarkensi aiemmin otetun verikokeen tuloksia kertomalla, että muuten arvot olivat normiarvojen sisällä, mutta progesteroniarvo oli normaalitasoa aavistuksen verran matalampi. Tästä terveyskeskuslääkäri ei maininnut minulle mitään silloin aiemmin tuloksia soittaessaan!

Seuraavaksi asiassa edetään siten, että miesystäväni toimittaa simppanäytteen polille. Sitä varten lääkäri antoi mukaani pikku purnukan miehelle viemisiksi. Minun kohdallani tarkistetaan vielä uudelleen progesteroniarvot seuraavan kierron 22. kiertopäivänä. Jos simppanäytteet ja arvot ovat ok, seuraava askel on aukiolotutkimus. Joka tapauksessa hoidot alkaisivat vasta vuoden alussa, se on kuulemma taloudellisestikin järkevämpää (syy jäi epäselväksi, jostakin "katosta" lääkäri puhui).

Paljon en tänään valaistunut, mutta jonkinlaista tulevaisuuden näkymää kuitenkin hahmottui.

"Täällä ollaan!", vastasi ovis.

Kp 16 ja täällähän se on. Hymynaama pärähti ovulaatiotestiin. Laitoin heti miesystävälle kuvatekstarin, tietääpähän sitten millä töin ollaan, jahka kotiutuu harrastuksestaan.

Kummasti piristää päivää yksi pieni digitaalinen kuva.

Ovis missä oot?

Kp 15 eikä ovulaatioplussaa näy. Käytössä ovat siis clearbluen digitaaliset testit. Taas sama pohdinta mielessä: Ovuloinkohan ollenkaan? Kiertoni on keskimäärin n. 29 päivää, lyhimmillään se on ollut 24 päivää. Saisi se ovis tulla jo.

Elämäntaparemontti edessä?

En ole ratkennut ryyppäämään, vaikka edellisessä kirjoituksessa suutuspäissäni niin uhosin. Ei ole oikeasti minun tapaistani ratkaista ongelmia alkoholin avulla. Tunteet ovat vähän rauhoittuneet parin päivän takaisesta, mutta vieläkin sapettaa tietyt asiat. Sellaista perusketutusta.

Esimerkkeinä vaikkapa juominen/juomattomuus, säännöllinen tupakointi/tupakoimattomuus, ylipaino/normaali paino. Edustan jokaisesta em. kohdasta jälkimmäistä. En tosin ole mikään absolutisti ja yleensä viihteellä poltan. Bileitä on kuitenkin harvoin, harrastan liikuntaa säännöllisesti, syön melko monipuolisesti ja painoindeksini on 21,3. Voisin ajatella, että noilla ns. terveellisemmillä valinnoilla ja ominaisuuksilla voisi pötkiä pitkällekin tässä lapsihankkeessa... Mutta ei. Ei niillä tunnu olevan yhtään mitään merkitystä.

Pitäisiköhän laittaa elämä risaiseksi ja aloittaa hieman erilainen elämäntaparemontti, ehkä sitten onnistaa?

Alkuruutuun

Tänään ne taas alkoivat. Kyllä ketuttaa. Kuukausi kuukaudelta minua ihmetyttää aina vaan enemmän, miten jotkut onnistuvat tulla raskaaksi?!?

Reppu on niin tyhjä, että muuta sanottavaa mulla ei olekaan. Vetasis viikonloppuna vaikka p*rseet.

Irtiotto

Otimme miesystäväni kanssa irtioton arjesta ja teimme pienen matkan. Reissun aikana en halunnut tikutella ovulaatiota, se olisi ehkä jonkin verran syönyt reissufiilistä. Tästä kierrosta ei siis tullutkaan sellaista "täsmäiskua" mitä suunnittelin, otan testit siis käyttöön vasta ensi kierrossa. Tietenkin toivon, että niille ei ole tarvetta.

Olotila on ihmeellisen positiivinen ja toiveikas. Minimatkakin osaltaan teki hyvää mielelle. Stressistä, joka minulla oli jokin aika sitten, ei ole tällä hetkellä tietoakaan. Kyllä vauvakuumeinen nainen on ailahtelevaista sorttia.

25 asiaa minusta

"Kun sinut on merkitty, sinun olisi tarkoitus kirjoittaa muistiinpano, joka sisältää 25 satunnaista asiaa, faktaa, tapaa tai tavoitettasi. Lopuksi haasta 5 ystävääsi. Jos minä merkitsen sinut, se tarkoittaa sitä, että haluan tietää sinusta enemmän."

Kiitos haasteen lähettäjälle, Toiveikkaalle. Haastan samaiseen tehtävään Umpusen, Miraanan, Hyrskyn, Sallyn ja Meekun.

Ja tässä niitä faktoja:

1. Päivän kahvihetket ovat minulle mieluisia ja niistä pidättäytyminen on kurjaa. Tämä projekti kuitenkin vaatii kurinalaisuutta kahvin suhteen.
2. Lempivärini on tällä hetkellä harmaa.
3. Olen taitava käsistäni. Aloittaminen vaan on vaikeaa.
4. Ulkoilu on minulle tärkeä voimavara.
5. Pihatyöt ovat minulle mieluisia, hyötyliikuntaa ja mielen hoitoa samassa paketissa.
6. Juoruavat ihmiset ärsyttävät minua.
7. Pyrin pitämään kotini siistinä, puhtaus luo viihtyisyyttä.
8. Inhoan hiihtämistä.
9. Pidän matkustelusta.
10. Olen laiska rasvaamaan ihoani, vaikka tiedän että sitä pitäisi tehdä etenkin talvella.
11. Arvostan kiireetöntä vapaa-aikaa, paljon.
12. Tarvitsen paljon aikaa ihan vain itselleni.
13. Kahden em. seikan vuoksi olen karsinut menoja siten, että teen vaan sitä mikä tuntuu hyvältä. Jos joku tuntuu ahdistavalta, heivaan sen kalenterista pois.
14. Toivon, että tulevaisuudessa minulla on kaksi lasta.
15. Pidän työstäni, vaikka se tuntuu välillä todella vaativalta.
16. Kevät on mielestäni kaikkein paras vuodenaika.
17. Kukkakimppu pöydällä piristää päivääni.
18. Rakastan kahta kissaani. *
19. Lukeminen on yksi iltarituaaleistani.
20. Tällä hetkellä luen Belinda Olssonin kirjaa "Raskausjärkytys". (29.10. lisäys: Harvinaisen surkeasti kirjoitettu kirja, kituen kahlasin sen läpi.)
21. Harrastan liikuntaa, aina jossakin muodossa.
22. Haaveilen matkasta New Yorkiin.
23. Olen ahkera nettishoppailija.
24. Lähimmäiset ovat minulle tärkeintä maailmassa.
25. Yksityisyys on minulle arvokasta, siksi en tässä listassa tuonut mitään kovinkaan paljastavaa esille.

Postilaatikon löytöjä

Viimeinkin se kolahti postilaatikkoon - kutsu naisten poliklinikalle. Aika on marraskuulle, eli ei pahakaan odotusaika. Se jää nähtäväksi mitä siellä sitten tapahtuu. Todennäköisesti ainakin ultraavat, kun viimeksi terveyskeskuksessa sitä ei tehty.

Laatikkoon oli ilmestynyt myös tilaamani ovistestipaketti. Nyt on kp 25 eikä minkäänlaisia tuntemuksia, eli testipaketti otetaan käyttöön kunhan uusi kierto pääsee hyvälle alulle.

Lehtikin sieltä låådasta löytyi, joten sen kimppuun seuraavaksi!

Testejä tilauksessa

Olen jo asennoitunut, että tämä kierto ei tuota tulosta. Ei muuta kuin uutta vaihdetta silmään ja kaasutus uuteen yritykseen. Olen varautunut siihen jo ihan konkreettisesti. Laitoin nimittäin elämän risaiseksi ja tilasin clearbluen ovulaatiotestejä, digitaalisia sellaisia! Aiemmin ajattelin, että ne ovat ihan turhuutta, mutta jotenkin kummasti se mieli muuttuu tässä matkan varrella. Ei tässä projektissa kannata muutamia euroja laskea, pahimmassa tapauksessa euroja voi mennä jopa tuhansittain. Toivottavasti selviän näillä muutamilla kympeillä, mitä elämäni aikana olen raskaus- ja ovulaatiotesteihin kuluttanut.

Vauvauutisia -muille

Ei mennyt viikkoakaan siitä kun pääsin sanomasta, että "ei kiitos enää muiden vauvauutisia", niin samantien tupsahti uusi uutinen. Vauvan saa hyvä ystäväni, ja tottakai olen iloinen hänen puolestaan. Ymmärrän, että tämä on iso asia ystävälleni. Uutisen kuultuani onnittelin tietysti reippaasti tulevaa äitiä, ja kyselin kaikennäköistä asiaan kuuluvaa. Ei minusta varmaankaan päälle päin näkynyt mitään muuta kuin innostusta, mutta kuten arvata saattaa, mielessä saattoi pyöriä muutamia muitakin ajatuksia... Miksi ei minulle? Kuinka kauan joudun vielä odottamaan? (Heillä tärppäsi kerrasta.) Enkö minä ansaitse kokea äitiyttä? Enkö minä ansaitse lasta? Mikä kehossani on vikana? Kestääkö parisuhteemme tämän epätoivoisuuden?

Että näin pirteitä ajatuksia tälle aamulle. Onneksi ulkona on mitä parhain syysilma, ulos siis reippailemaan ja tuulettamaan ajatuksia.

Taas mennään

Mato on laitettu koukkuun, nyt katsotaan tärppääkö. Tässä kierrossa puuhastelut jäi vähäisiksi, mutta täytyy muistaa, että yksi kertakin voi riittää.

Tämä odottaminen tuntuu melko puuduttavalta. Kuukaudesta toiseen sitä odottaa, että josko tästä kierrosta jäisi jotakin käteen. Samanaikaisesti pelkään, että joku lähipiiristäni ilmoittaa olevansa raskaana. Ihan kuin mielessäni olisi kilpajuoksu meneillään. Tuntuisi niin epäreilulta, että joku onnistuisi ennen meitä, vähemmillä yrityskuukausilla. Oikeastaan niin on jo käynytkin tuttavapiirissäni tämän vuoden aikana, mutta sen olen jaksanut kestää hyvinkin. Enempää niitä uutisia en kuitenkaan  kaipaa, eli seuraava vauvauutisen kertoja voisin olla jo minä! Deal?

Lääkärissä

Erään kesäisen terveydenhoitajalla käynnin yhteydessä kerroin huoleni hoitsulle. Että olemme siis kohta vuoden yrittäneet tuloksetta. Hän ohjasi minut varaamaan ajan terveyskeskukseen, josta ohjataan sitten eteen päin. Näin tein.

Lääkäriaika oli pari viikkoa sitten. Käynnistä jäi kalseahko maku, sillä naislääkäri oli jotenkin kylmäkiskoinen. Aluksi esitti lyhyesti muutaman kysymyksen: kauanko yritystä takana, minkä ikäisenä kuukautiset alkoivat, kauanko kierto kestää jne. Seuraavaksi lääkäri suoritti tutkimuksen käsikopelolla, melko kovakouraisesti. Yleensä on kerrottu mitä tehdään ja mitä tapahtuu, mutta tämä lääkäri piut paut välitti potilaansa mahdollisista toiveista, suoritti vain sen minkä piti ilman turhia tarinointeja tai ennakkovaroituksia. Mielestäni kuitenkin, kun liikutaan noinkin henkilökohtaisilla alueilla, pitäisi jonkinlaista hienotunteisuutta osoittaa. Mutta anyway, kopeloinnin tulos; ulkoisesti kaikki ok.

Lopuksi hän kirjoitti lähetteen labraan, jossa minulta otettiin muutama putkilo verta. Tulokset lääkäri soitti myöhemmin; tuloksissa ei ollut mitään poikkeavaa. Kysyin, näkikö niistä, onko ovulaatio tapahtunut. Hän tarkisti arvot, ja sanoi ovulaation todennäköisesti tapahtuneen normaalisti (näytteenottopäivä oli kp 17). Lääkäri kirjoitti minulle lähetteen naistentautien poliklinikalle jatkotutkimuksia varten sekä miesystävälleni lähetteen tk:een spermanäytettä varten.

Olen hyvillä mielin siitä, että pyörä on nyt laitettu pyörimään, ja siitä, että nyt tapahtuu jotakin. Tuntuu, että nyt ongelmamme on ammattilaisten käsissä, (ja jos tiettyjä fyysisiä suorituksia ei lasketa) nyt saan itse vähän aikaa hengähtää.

Valoa(ko) tunnelin päässä

Kiitos teille ihanat kanssabloggaajat vertaistuesta. Olin niin maassa pari päivää sitten. Kommentit auttoivat jaksamaan kun huomasin, että muutkin pyörittelevät samansuuntaisia asioita mielessään aina välillä. Nyt mieliala on parempi, yritystäkin on hiukan viritelty. Eiköhän se tästä.

Pattitilanne

Minä ja miesystäväni olemme molemmat "mulle kaikki heti nyt" -ihmisiä. Haluamme, että se mikä milloinkin juolahtaa mieleen, tapahtuu välittömästi. Malttia löytyy heikonlaisesti.

Tämän luonteenpiirteen vuoksi olemme nyt ajautuneet melko syvälle allikkoon. Siltä ainakin tällä hetkellä tuntuu. Aiemmin ajatus vauvahaaveista sai meidät helpostikin ryhtymään toimeen ovulaation aikoihin, jotta projekti saisi joskus toivotunlaisen päätöksen. Viime kierrossa alkoi näkyä selkeitä merkkejä pakkopullamaisuudesta. On niitä aiemminkin ollut, mutta uskon, että kuitenkin normaalissa määrin. Tässä kierrossa tuntuu iskeneen totaalinen turnausväsymys. Molempia ahdistaa pelkkä ajatuskin puuhastelusta. Kaikki luonnollisuus ja spontaanisuus on kadonnut. Tämä asia surettaa minua valtavasti tällä hetkellä. Olemmeko tuhonneet lopullisesti jotakin suhteestamme sen vuoksi, että teimme siitä liian suunnitelmallista? Ja miten ihmeessä onnistumme saamaan lapsen alulle, jos tämä näin hankalaksi menee?

Olen yrittänyt miettiä, miksi moinen romahdus tuli. Emme (muka) jaksa enää yrittää, koska se ei ole tuottanut tulosta tähänkään mennessä. Vauvahan pitäisi meidän malttamattomien mielestä saada alulle nyt heti. Pettymyksen tunteet ovat niin musertavia, että motivaatio on nolla.

Toivon todellakin, että mieliala lähtee nousuun ja että tilanteemme paranisi. Jostakin pitäisi saada uutta potkua ja luottoa siihen, että yrittäminen palkitaan vielä. Tämä mieliala on poikkeuksellista siinäkin mielessä, että yleensä ovulaation lähestyessä olen tarmoa täynnä ja hitusen positiivisellakin fiiliksellä, mitä tulee projektiin.

Sadonkorjuuaika

Huono sato oli viimeisimmässäkin kierrossa. Tänään käynnistyi uusi kierto, edellisen jäädessä vain 24 päivän mittaiseksi. En muista koska viimeksi olisi näin lyhykäinen ollut.

Mieliala on apea. Kesään tuli ladattua ehkä liikaakin odotuksia. Ajattelin, että kesässä olisi jotakin "taikaa" ja hedelmällisyyteni olisi herännyt uuteen uskoon. Uskoin, että kesäloman stressitön olotila olisi ollut eduksi tässä projektissa. Mutta ei niin ei. Nyt ollaan taas työelämän pyörteissä ja työni on aika hektistä, se tuskin on eduksi vauvaprojektissa. Miksi tämän pitää olla näin pirun hankalaa? Kuten monet muutkin bloggarit ovat ihmetellen todenneet: Eikö kyseessä pitäisi olla maailman luonnollisin asia. Eihän tämän pitäisi mitään avaruustiedettä olla.

Piiri pieni pyörii -ajatuksissani

Tämän kierron otolliset hetket mahdollisesti sössittiin, mahdollisesti ei. Sen näkee sitten myöhemmin. Kiitos Miraana ja Luna kommenteista. Niin kai se on, että ei tämä homma niin kellontarkkaa  ja säännöllistä ole. Ovuloimisajankohdat voivat vaihdella reilustikin eri kierroissa.

Meneillään kp 21, ei mitään tavallisesta poikkeavaa. Oireet ovat pikemminkin mentaalisella puolella, vauvakuume taitaa olla aika kova. Huomaan joka puolella missä kuljenkin pieniä vauvoja, lastenvaunuja ja niitä raskausmahoja. Vauvojen ihasteleminen tässä mittakaavassa on minulle sinänsä uutta, koska aiemmin elämässäni en ole kiinnittänyt vauvoihin sen kummempaa huomiota. Toki vauvat ovat aina söpöjä olleet, mutta nyt ne ovat aivan ylisöpöjä. Joskus ajattelin, että minulle ei varmaan koskaan edes tule vauvakuumetta. Ollessani 28 -vuotias, kuume kuitenkin sai minut valtaansa, aivan yllättäen, käsittämättömän vahvana. Sillä tiellä ollaan edelleen.

Ajatukset pyörii paljon tämän aiheen ympärillä ja siksi ajattelinkin, että luen jonkun aiheeseen liittyvän kirjan, kun kumminkin näitä asioita mietin. Lainasin kirjastosta Anna Pihlajaniemen "Adoptiomatkan". Kirja oli koskettava, suosittelen lukemaan. Kirja viimeistään herättää ajattelemaan, että lapsen saaminen ei ole itsestäänselvyys. Ja senhän olin jo ymmärtänyt, kun yritystä kuitenkin on jo takana.

Ovulaatioihmettelyä

Eilen oli kp 14 ja olin jostakin syystä aivan varma, että ovulaatio sattuu sille päivälle. Totta kai se sattuu, niinhän kävi viime kierrossakin. Kiertoni kun keskimäärin ovat 28-29 pv. ja kroppani toimii niiltä osin hyvin. Aluksi ajattelin, että en ala edes testaamaan, mutta sitten muistin, että viime kuulta jäi yksi testitikku käyttämättä. Käytin sen...mutta testi näytti negaa. Hups. Nyt täällä pohdiskelen, että mihin se ovis meni? Joko se oli? Vai onko se vasta tulossa? Tai se kaamein vaihtoehto, ovuloinko edes joka kierrossa? Tiedän, että yhden testin perusteella ei kannata juurikaan mitään päätelmiä tehdä tai paniikkia kehittää, mutta herättäähän se kysymyksiä... Ei olisi pitänyt testata, tästä lähtien pysyn kaukana kaikenmaailman testeistä. Ehkä.

Uusi startti

Täällä on ollut aika tasaista tallaamista, kierron alkupäiväthän ovat tunnetusti melko tylsiä lapsentekoa ajatellen. Kp 8 on nyt meneillään ja uutta yritystä pikkuhiljaa aloiteltu. Aikainen lintu madon nappaa, vai miten se meni. Tässä kierrossa olen turvautunut yhteen vippaskonstiin, greippimehuun. Liekö sillä vaikutusta, mutta sama kai se on kokeilla. Vankkaa tieteellistä näyttöä sen toimivuudesta tuskin on, mutta en usko, että siitä haittaakaan on.

Viime aikoina olen kuullut melko monen tutun suusta kommentteja/vihjeitä/uteluja, jotka liittyvät lapsenhankintaan. Viimeksi tänään kummitätini vihjaili varsin selkeästi, kuinka "teidänkin alkaisi olla jo aika hankkia lapsi". Myös äidiltäni tulee aika-ajoin vihjauksia vauvasta. Vieraammat henkilöt saattavat karskisti kysyä: "No, koskas teille tulee tommonen?" (kuten vasta eräissä juhlissa saimme kuulla, paikalla oli pieni vauveli). Siinä sitten yritän hymistä jotakin ympäripyöreää ja yritän ohittaa tilanteen pikaisesti. Eivät ne kysymykset ja utelut minua ole kuitenkaan koskaan loukanneet, ei niitä kukaan ole pahalla sanonut. Sitten voisi ehkä kirpaista, jos yritystä olisi takana reilusti pidempään.

Tällä hetkellä minulla ei siis ole vauvauteluihin muuta kuin eioota, mutta toivon niin kovasti, että joku päivä saan vastata esimerkiksi äidilleni, että "sinusta taitaa tulla mummi" (hänestä tulisikin ihana sellainen). Sitä päivää odotellessa... Jatkamme yritystä.

Kp 1

Niinhän siinä kävi, kuten merkit viittasivat (ks. edellinen postaus). Kyllä kroppa tietää. Minulla finnien puskeminen kasvoihin on ihan satavarma merkki naistenpäivien alkamisesta, ei tarvitse epäillä mitään eikä varsinkaan haaveilla mistään. Oikeastaan on aika hyvä juttu, että kehoni antaa niin selkeitä viestejä menkkojen alkamisesta, ei tarvitse pettyä kovin pahasti (joopa joo).

Sitä en kiellä etteikö olisi harmittanut ihan vietävästi (suom. vituttanut) kun aamulla huomasin menkkojen alkaneen. Pahaltahan se tuntuu, mitä useamman kerran on yritetty lasta saada alulle. Olin muuten aiemmin laskenut yrityskierrot väärin, nyt meillä alkaakin "vasta" 9. yk. Väkisinkin sitä miettii, että: "Mitä vikaa minussa on?" Se on tiedossa, että miesystäväni simpoissa ei ole vikaa. Paineet siis kohdistuvat enemmän minuun, omasta mielestäni.

Tämä pettymys tuntuu ehkä edellisiä pahemmalta, koska nyt olin kuvitellut ehkä mahdollisuuksiamme paremmiksi, koska onnistuin saamaan sen plussan ovistikkuun. Aivan kuin sen faktan olisi pitänyt siivittää meidät toivottuun tavoitteeseen. Nyt tuntuu, että se testitikku petti meidät.

Kunnon hikijumppa takana, mitähän seuraavaksi keksisi, että saisi purkaa tätä pettymyksen oloa? ...Niin, ja illalla korkkaan kyllä punaviinipullon!

Odottelua

Odottavan aika on pitkä. Kp 27 ja mitä suuremmaksi kp:t käyvät, sitä enemmän aika tuntuu matelevan. Jotkut kutsuvat näitä päiviä piinapäiviksi. Ehkä vähän yläkanttiin osuva ilmaus omalla kohdallani. Tai en tiedä. Kaipa se sitten on piinallista kun malttamattomana odottaa jotakin tapahtuvan, suuntaan tai toiseen, mielellään siihen toiseen.

Mahdollisia raskausoireita kyttäilin silloin kun yritys oli melko alussa, mutta jossakin vaiheessa luovuin siitä. Siinä määrin kun se on mahdollista.. Yritän olla mahdollisimman realisti tässä asiassa, jotten tippuisi kovin korkealta. Mikään himotestaaja en myöskään ole, ainoastaan yhden raskaustestin olen elämässäni tehnyt. Turhaan senkin. Viime kierrossa tein ihka ensimmäiset ovulaatiotestit, ja olihan se huikea juttu kun kahden negan jälkeen sain ovulaatioplussan. En olisi uskonut kuinka iloiseksi se teki minut. Päällimmäinen ajatus oli: "Se (kroppani) toimii sittenkin!" .

Tai onhan se ollut tiedossa, että kroppa toimii...mitä tulee menkkoihin. Ehkäisypillereitä en ole syönyt vuosiin ja menkat tulevat aina ajallaan. Kp:t on 26-30. Jossakin mieleni sopukoissa kuitenkin aavistelin, että tässä raskautumisasiassa kroppani ei enää kuljekaan niin kuin juna (vaikken aivan uskonutkaan, että kuukausikaupalla saisi esikoista yrittää). Siksipä plussan ilmestyminen ovulaatiotestiin oli aivan mahtava juttu.

Tämänhetkisiä tuntemuksia:

• Menkat tulossa selvästikin. Naama kukkii, leuka pahin ongelmakohta.
• Vatsa on ollut kovana jo muutaman päivän. Tätä en ole ennen huomannut, mutta googlaamalla selvisi, että se on normaalia ennen menkkoja.
• Olo on kuin katujyrän alle jääneellä, vähän kuin krapulassa. Nukun melko levottomasti ennen kuukautisten alkua.
• Rintavarustus aavistuksen verran herkkä, kuten aina ennen "niiden" alkua.

 

Aloitus

Pitkään on pyörinyt mielessä tämä blogin aloitus ja tänään se viimein tapahtui. Halusin alkaa kirjoittaa blogia, koska ajatukseni tarvitsevat jonkin väylän tulla ulos. Vauvahaaveeni ovat niin salaisia, että ainoastaan miesystäväni tietää niistä, projektin toinen tärkeä osapuoli. Ystävilleni tai perheelleni en ole puhunut halaistua sanaa yrittämisestä tai ylipäätään vauvoista enkä puhukaan, kuin vasta jos - KUN olen joskus 12. raskausviikolla.

Mutta se raskautuminen ei olekaan niin helppoa, mitä aluksi luulin. Tässä on nyt tahkottu yhteensä kohta noin vuoden verran, 9. yk taitaa olla menossa. Välillä yrityskuukausien määrä harmittaa, mutta pääosin olotila on positiivisen kärsivällinen ja luottavainen (vielä).

Sen lisäksi, että blogi on minulle avautumisväylä, se toimii itselleni muistinvirkistäjänä. Kirjoittelen silloin kun siltä tuntuu, suorituspaineita kirjoittamisesta en ota. Pääasiassa kirjoitan itselleni ja itseäni varten, mutta jos tänne joku lukija eksyy, niin tervetuloa. Kommentteja ja mielipiteitäkin otetaan mielihyvin vastaan.