Vielä täällä

Lähes vuosi on kulunut viime kirjoituksesta. Täällä kirjottelen, edelleen lapsettomana. Osa voi siis huokaista helpotuksesta, joku toinen säälistä. Kumpainenkin reaktio on "ihan okei", totuuttahan ne eivät muuksi muuta kuitenkaan.

Tuntuu hankalalta kirjoittaa näin pitkän tauon jälkeen. Olen usein miettinyt, että pitäisi kirjoittaa, mutta jotenkin väsähdin sellaiseen tuloksettomaan märehdintään. Laiskaa ja vaihtelevaa yrittämistä, ei plussia testeissä, ei edes tarvetta tehdä sellaisia.

En tiedä, mikä minut nyt ajoi kirjoittamaan. Eihän minulla ole mitään uutisia. Ehkäpä tunnollisena ihmisenä mieltäni on painanut se, että en ole kirjannut ylös laparoskopian toimenpidettä. Ajattelen kuitenkin, että tämän blogin tehtävä on toimia muistinvirkistyksenä. Säästän muistini kuormitusta kirjoittamalla säälittävän yritysrumbani tänne blogimaailmaan.

Laparoskopiassa kävin siis n. puoli vuotta sitten. Vatsaontelossani havaittiin "epätyypillisen" näköistä endometrioosia. Ilmeisesti aika tuoretta. Ei kiinnikkeitä. Leikkausta varten tehtävä nukutus jännitti minua valtavasti, mutta kaikki sujui hyvin. Anestesialääkäri laittoi minuun nukutuspiikin ja sanoi, että "tuskin ehdit kymmeneen laskea...". Tämä sinnikko pääsi 12:een ja taju oli poissa. Heräämössä ensimmäinen mitä kuulin, oli hoitajien keskustelu: "Leikkaus sujui hyvin, mutta pulssia piti korjata välillä". Jos joku hoitoalan ammattilainen lukee tätä, niin olisi kiva tietää, että mistä tuossa oli kyse. Olin niin pökkyrässä, että en voinut kysyä sitä sillä hetkellä. Mielessä vain pyöri elokuvien sähköshokkilaitteet. Tuskin sentään niitä ovat käyttäneet. :D

Sairauslomaa leikkauksesta sain kymmenen päivää ja se tuntui sopivalta. Vatsa tuntui herkältä ja sitä varoikin aika lailla. Halusin, että haavat saavat parantua rauhassa, jotta ne jäävät mahdollisimman siisteiksi. Oli aivan paikallaan saada köpötellä kotona hissukseen lököverkkareissa. Töihin olisi kuitenkin pitänyt vetää jotkut tiukkisfarkut väkisin päälle. Pari pientä leikkaushaavaa jäi muistoksi, ei paha.

(Tässä vaiheessa lienee paikallaan antaa ällövaroitus, seuraava kappale ei herkille.)

Jatkotoimenpiteenä minulle suoritettiin kuukauden päästä edellisestä vielä peräsuolen tähystys. Tutkittiin, onko endometrioosi levinnyt peräsuoleenkin. Tässä karmeinta oli etukäteen tehtävä tyhjennys. Litku, jota piti juoda, oli järkyttävää. Sinnillä vedin, nenästä kiinnipitäen. Itse toimenpide sujui hyvin, pari kertaa "mutkissa" kipristi, aika paljonkin. Mutta ne olivat sellaisia hetkellisiä kipupiikkejä, kestettävissä. Päällimmäisenä operaatiosta jäi mieleen toimenpidettä suorittaneen henkilöstön kommentoinnit: "Täytyy sanoa, että sinulla on kyllä äärimmäisen kaunis suolisto". Naurahdin siihen, mutta hoitaja jatkoi toiselle "Ei kun ihan oikeasti, aivan kun tämä olisi pesty". Toinen myötäili. Hassuja.

Jälkimmäisen tähystyksen tulos oli se, että endometrioosi ei ole levinnyt peräsuoleen asti. Huh, huijaa. Siinäpä sitä oltaisiin oltukin, jos olisi jouduttu leikkuulle taas. Ei nämä operazioonit mitään herkkua ole.

Alkaapas tässä tarinaa jo olla. Jos nyt vielä jotakin kertoo nykytilanteesta, niin tällä hetkellä yritys on nollissa, ohi..? Parisuhde ei ole kunnossa; läheisyys, hellyys, "itse asia" loistavat poissaolollaan. Nyt jos raskautuisin, se tapahtuisi pyhästä hengestä.