Niinhän siinä kävi, kuten merkit viittasivat (ks. edellinen postaus). Kyllä kroppa tietää. Minulla finnien puskeminen kasvoihin on ihan satavarma merkki naistenpäivien alkamisesta, ei tarvitse epäillä mitään eikä varsinkaan haaveilla mistään. Oikeastaan on aika hyvä juttu, että kehoni antaa niin selkeitä viestejä menkkojen alkamisesta, ei tarvitse pettyä kovin pahasti (joopa joo).
Sitä en kiellä etteikö olisi harmittanut ihan vietävästi (suom. vituttanut) kun aamulla huomasin menkkojen alkaneen. Pahaltahan se tuntuu, mitä useamman kerran on yritetty lasta saada alulle. Olin muuten aiemmin laskenut yrityskierrot väärin, nyt meillä alkaakin "vasta" 9. yk. Väkisinkin sitä miettii, että: "Mitä vikaa minussa on?" Se on tiedossa, että miesystäväni simpoissa ei ole vikaa. Paineet siis kohdistuvat enemmän minuun, omasta mielestäni.
Tämä pettymys tuntuu ehkä edellisiä pahemmalta, koska nyt olin kuvitellut ehkä mahdollisuuksiamme paremmiksi, koska onnistuin saamaan sen plussan ovistikkuun. Aivan kuin sen faktan olisi pitänyt siivittää meidät toivottuun tavoitteeseen. Nyt tuntuu, että se testitikku petti meidät.
Kunnon hikijumppa takana, mitähän seuraavaksi keksisi, että saisi purkaa tätä pettymyksen oloa? ...Niin, ja illalla korkkaan kyllä punaviinipullon!
Itsellä vasta yk3 takana ja pettymys on suurempi kuin edellisellä kerralla. Sitä yrittää uskotella itselleen, että ei se mitään ja sitten kuitenkin toisaalta ajattelee, et nyt on tärpännyt. sekavaa on joka tapauksessa, koska kova halu ja toivo on takaraivossa. Tsemppiä sinne!
VastaaPoistaNiinhän se on, että vaikka kuinka yrittää pitää jalat maassa, niin silti se pieni toive kytee taustalla ja sitten tuleekin pettymys. Kiitos kommentista ja onnea teidänkin yritykseen!
VastaaPoista