Vielä täällä

Lähes vuosi on kulunut viime kirjoituksesta. Täällä kirjottelen, edelleen lapsettomana. Osa voi siis huokaista helpotuksesta, joku toinen säälistä. Kumpainenkin reaktio on "ihan okei", totuuttahan ne eivät muuksi muuta kuitenkaan.

Tuntuu hankalalta kirjoittaa näin pitkän tauon jälkeen. Olen usein miettinyt, että pitäisi kirjoittaa, mutta jotenkin väsähdin sellaiseen tuloksettomaan märehdintään. Laiskaa ja vaihtelevaa yrittämistä, ei plussia testeissä, ei edes tarvetta tehdä sellaisia.

En tiedä, mikä minut nyt ajoi kirjoittamaan. Eihän minulla ole mitään uutisia. Ehkäpä tunnollisena ihmisenä mieltäni on painanut se, että en ole kirjannut ylös laparoskopian toimenpidettä. Ajattelen kuitenkin, että tämän blogin tehtävä on toimia muistinvirkistyksenä. Säästän muistini kuormitusta kirjoittamalla säälittävän yritysrumbani tänne blogimaailmaan.

Laparoskopiassa kävin siis n. puoli vuotta sitten. Vatsaontelossani havaittiin "epätyypillisen" näköistä endometrioosia. Ilmeisesti aika tuoretta. Ei kiinnikkeitä. Leikkausta varten tehtävä nukutus jännitti minua valtavasti, mutta kaikki sujui hyvin. Anestesialääkäri laittoi minuun nukutuspiikin ja sanoi, että "tuskin ehdit kymmeneen laskea...". Tämä sinnikko pääsi 12:een ja taju oli poissa. Heräämössä ensimmäinen mitä kuulin, oli hoitajien keskustelu: "Leikkaus sujui hyvin, mutta pulssia piti korjata välillä". Jos joku hoitoalan ammattilainen lukee tätä, niin olisi kiva tietää, että mistä tuossa oli kyse. Olin niin pökkyrässä, että en voinut kysyä sitä sillä hetkellä. Mielessä vain pyöri elokuvien sähköshokkilaitteet. Tuskin sentään niitä ovat käyttäneet. :D

Sairauslomaa leikkauksesta sain kymmenen päivää ja se tuntui sopivalta. Vatsa tuntui herkältä ja sitä varoikin aika lailla. Halusin, että haavat saavat parantua rauhassa, jotta ne jäävät mahdollisimman siisteiksi. Oli aivan paikallaan saada köpötellä kotona hissukseen lököverkkareissa. Töihin olisi kuitenkin pitänyt vetää jotkut tiukkisfarkut väkisin päälle. Pari pientä leikkaushaavaa jäi muistoksi, ei paha.

(Tässä vaiheessa lienee paikallaan antaa ällövaroitus, seuraava kappale ei herkille.)

Jatkotoimenpiteenä minulle suoritettiin kuukauden päästä edellisestä vielä peräsuolen tähystys. Tutkittiin, onko endometrioosi levinnyt peräsuoleenkin. Tässä karmeinta oli etukäteen tehtävä tyhjennys. Litku, jota piti juoda, oli järkyttävää. Sinnillä vedin, nenästä kiinnipitäen. Itse toimenpide sujui hyvin, pari kertaa "mutkissa" kipristi, aika paljonkin. Mutta ne olivat sellaisia hetkellisiä kipupiikkejä, kestettävissä. Päällimmäisenä operaatiosta jäi mieleen toimenpidettä suorittaneen henkilöstön kommentoinnit: "Täytyy sanoa, että sinulla on kyllä äärimmäisen kaunis suolisto". Naurahdin siihen, mutta hoitaja jatkoi toiselle "Ei kun ihan oikeasti, aivan kun tämä olisi pesty". Toinen myötäili. Hassuja.

Jälkimmäisen tähystyksen tulos oli se, että endometrioosi ei ole levinnyt peräsuoleen asti. Huh, huijaa. Siinäpä sitä oltaisiin oltukin, jos olisi jouduttu leikkuulle taas. Ei nämä operazioonit mitään herkkua ole.

Alkaapas tässä tarinaa jo olla. Jos nyt vielä jotakin kertoo nykytilanteesta, niin tällä hetkellä yritys on nollissa, ohi..? Parisuhde ei ole kunnossa; läheisyys, hellyys, "itse asia" loistavat poissaolollaan. Nyt jos raskautuisin, se tapahtuisi pyhästä hengestä.

Laparoskopiaan tieni vie

Ajattelin silloin blogini aloittamisen yhteydessä, että vaihdan taustan pirteämmäksi heti kun tärppää. No, ei ole tärpännyt. Tausta pysyköön tummanpuhuvana ja "sateisena". Se kuvastaakin olotilaa melko hyvin. Jotenkin traagisella tavalla huvittavaakin miettiä, kuinka silloin naiivisti ajattelin, että taustan vaihtaminen on vain ajan kysymys.

Nyt taustan vaihto tuntuu lipuvan koko ajan vaan kauemmaksi. Varsinkin tällä yrittämisinnokkuudella; viime kuussa toimintaa oli tasan yhtenä päivänä kp14. Tässä kierrossa taitaa olla sama juttu. Nyt kp 15 ja eilen oli sutinaa, sekin melkoisen painostuksen jälkeen. Yhteistyökumppanini ei ole pätkääkään kiinnostunut niistä hommista, joka kerta on työn ja tuskan takana saada mies kantamaan kortensa kekoon. Minä olisin ihan tämän tavoitteen vuoksi valmis pinnistämään, vaikka fiilinki ei olisikaan ihan kohdillaan. Miehen haluttomuus kuluttaa minuakin paljon. Eikö tässä lapsettomuudessa jo ole tarpeeksi paskaa yhden ihmisen niskaan, miksi toisen täytyy tehdä siitä vielä vaikeampaa. Meidän taloudessa on ainakin turha naisen yrittää kiristää seksillä!

Ja varsinaiseen asiaan...Kävin tällä viikolla polilla, jossa tsekattiin ne omituiset ultralöydökset. Ultralla ja käsikopelolla ei juurikaan lisätietoa niistä saa, joten lekuri määräsi minut leikkuulle. Vatsaontelon tähystysleikkaus eli laparoskopia tehdään loppukeväästä ja tutkitaan tarkemmin mitä löydökset ovat. Lääkärin mukaan ne voivat olla esim. arpikudosta, endometrioosia tai myoomia. "Tai sitten ne eivät ole mitään, mutta parempi tarkistaa, jotta tulevaa hoitoa voi suunnitella paremmin."

Hän myös toisti sen, että "Emme usko, että ne ovat mitään pahaa." Kaipa hän tarkoittaa sitä, vai onko se vain lääkärien tapa rauhoitella potilasta? Alkoi vain hieman epäilyttää, kun googlasin "vatsaontelon tähystys", terveystalon sivuilla ensimmäisenä luki: "Vatsaontelon tähystystä eli lapraskopiaa käytetään yleisimmin kasvaintautien selvittämiseen ja koepalojen ottoon."Terveyskirjaston sivuilla puolestaan luki: "Koska vatsaontelon tähystys on vaativa toimenpide, se tehdään vain erityisen painavin perustein. Ehkä tärkein syy tähystää vatsaonteloa on kasvaintautien selvittely. Jos jollakin kuvantamismenetelmällä todetaan vatsassa kasvain, tähystysputken kautta siitä voidaan ottaa koepala patologin tutkittavaksi."

Jos jollakulla lukijalla on kokemuksia vatsaontelon tähystysleikkauksesta, nimenomaan lapsettomuustutkimuksien yhteydessä, niin kerrohan toki tarkemmin asiasta vaikka tuonne kommenttiboksiin.

Joulutauolle

Back to square one, again. Sieltä ne taas tulivat. Ei sikiä tämä rouva sitten millään. Nyt on onneksi joulutauko edessä, lomaa töistä ja etenkin tästä vauvaprojektista! Seuraavan kerran menen klinikalle vasta tammikuun lopussa, jolloin aletaan tutkia niitä ultrakuvassa tehtyjä löydöksiä. Vasta sen jälkeen voidaan tehdä kolmas inseminaatio.

Jotenkin lohdullistakin ajatella, että hoitojen määrä on rajallinen. Ei tarvitse taistella tuulimyllyjä vastaan loputtomuuksiin, vaan tämä uuvuttava yritys tulee joskus tiensä päähän. Inseminaatioita tehdään ainakin täällä meillä kolme kertaa, sitten siirrytään ilmeisesti ivf-hoitoihin. Niiden lukumäärää en tiedä, olisiko pari? Yksityiselle emme ole aikeissa siirtyä. Nämä julkisen puolen avut kokeillaan, ja jos niistä ei tärppää, niin sitten saa olla tärppäämättä. Siinä tapauksessa minusta tulee huoleton, itsekäs ulkomaanmatkaaja, kuten aiemmassa postauksessani uhosin.

Korttiketutus

Nyt on taas se aika vuodesta kun postilaatikkoon alkaa tipahdella toisten ipanoiden naamatauluilla varustetut joulukortit. Ehkä sen ensimmäisen kortin vielä ymmärtää, siis silloin kun lapsi on vielä alle yksivuotias vauva. Mutta siihen ei ymmärrykseni enää riitäkään, kun korteissa komeilee jo kohta kouluikäisiä kakaroita. En minä niitä ainakaan halua, mieluummin ihastelisin jotakin kaunista jouluista kuvaa. Onhan se oma mukula tietysti maailman ihanin ja nätein, mutta järki käteen, kiitos.

Tämä purkaushan ei sitten millään tavalla liittynyt lapsettomuuteemme.

Soutaa, huopaa

Kyllä ihmismieli on sairas. Tajusin juuri, että olen viime aikoina miettinyt todella paljon sitä, että se ei ehkä olisikaan katastrofi, jos emme ikinä lapsia saisikaan. Lapsettomana pariskuntana meillä olisi mahdollisuus matkustaa vaikka joka vuosi parikin kertaa ulkomaille. Koti olisi rauhallinen ja siisti, ei lasten mekastusta eikä sotkuja. Voisi elää ihanan itsekästä ja huoletontakin elämää. Oi kuinka paljon lapset toisivatkaan mukanaan huolia ja unettomia öitä.

Mitäpä sitä valehtelemaan, näitä mietteitä minä olen viime aikoina mielessäni pyöritellyt. Toivottavasti minua ei polteta roviolla niiden tai ailahtelevaisuuteni vuoksi.

Tilannepäivitys

Clomeja syöty kp 3-7, puregonia pistetty kp 8 ja 9. Tänään käyty kp 10 ultrassa, myös puregonia piikitetty. Huomenna vielä yksi piikitys. Perjantaina mies toimittaa simppanesteen labraan. Minä suuntaan polille myöhemmin, jolloin laitetaan irrotuspiikki ja tehdään inseminaatio. Pakko tehdä näin, koska sunnuntaina kp 14 poli on kiinni ja maanantaina inseminaatio olisi jo myöhäistä tehdä. On muutes melkoinen tahti, kaksi inseminaatiota samassa kuussa!

Lääkärini näki tänäänkin ultrassa kohdun takana alueita, joita ei tunnistanut. Eivät kuulemma välttämättä ole myoomia eivätkä endometrioosia. Hieman kummasteli löydöksiään. Ne on nähty jo aiemmin yksistään, nyt ne näkyivät ultrassa yhtäaikaa. Lääkäri sanoi, että ennen kuin tehdään kolmas inseminaatio, on tutkittava tarkemmin, mitä ultrassa näkyvät alueet ovat. Hän myös totesi, että "Jos ne olisivat jotakin pahaa, ne olisivat kasvaneet, mutta ne eivät ole kasvaneet."

Näköjään laskin kaiken toivoni ensimmäiseen inseminaatioon, kun tähän toiseen ei tunnu jääneen toivon ripettäkään. Tuntuu kyllä niin turhalta lähteä taas haaristelemaan polille perjantaina.
 

Kohti toista inseminaatiota

Ja niinhän se kroppa toimi, aivan kuin sillä olisi kello kaulassa. Kierto kesti tasan 28 päivää, kuten yleensäkin. Odotukset olivat viime kierrossa ehkä korkeammalla kuin ennen, olimmehan sentään ammattilaisten käsissä. Toisaalta taas takaraivossa jyskytti, että miksi se nyt onnistuisi, kun ei ennenkään. Pettymys oli kuitenkin tuntuva, sitä ei voi kieltää. Itkuja ei sentään tarvinnut tirautella, kaipa tähän on jo jotenkin turtunut.

Soitin poliklinikalle ja varasin ajan kp 10 ultraan. Clomeja popsitaan jälleen ja myöhemmin piikitellään. Pikkujoulukausi on kuumimmillaan ja kaikki joudun jättämään väliin. Kuivin suin en viitsi katsella kanssajuhlijoita, ja hoitojakson aikana tuntuisi melko härskiltä alkaa kittaamaan minkään sortin alkoholijuomia humalamielessä.

Onneksi poliklinikka on jouluna kiinni. Jos nytkään ei tärppää, voi joulukuu olla tuikitarpeellinen levähdyskuukausi. Tauolle koko pas*a.